Lieksan Matkaparkki

Lieksan matkaparkki on sijainniltaan ihanteellinen. Kaikki kaupungin palvelut, kuten S- ja K-citymarket, Tokmanni, Lidl ja kaksi apteekkia sekä kaupungin ravintolat sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä matkaparkista. Wifi-kahvio löytyy pihapiristä, samoin kolme erilaista näyttelyä, joista kahvion näyttely on kävijöille maksuton. Keskeisestä sijainnista huolimatta parkki on öiseen aikaan rauhallinen ja hiljainen. Kaupunkiläheisyys tarjoaa turvan yösijalle ja alueella kiertää vartiointipalvelu.

Lieksan palveluihin ja nähtävyyksiin on juna-asemalta kivenheitto. Kuhmoon päin suunnatessa Rukajärven tien sotahistorialliset kohteet sijoittuvat matkan varrelle. Ruunaan kosket tarjoavat koskenlaskua puuveneillä ja kumilautoilla, Ruunaalla voi harrastaa myös koskimelontaa, kalastaa ja patikoida. Siellä on myös mökkimajoitusta ja ravintolapalveluja. Etelän suunnassa Vuonisjärvellä on Paateri: kuvanveistäjä Eva Ryynäsen kotimuseo, kirkko ja galleriakahvila. Suomen toiseksi suurimman ulkomuseon Pielisen museon pihamiljööseen asemalta kertyy matkaa noin kilometri ja säveltäjä Jean Sibeliuksen häämatka-aitalle Monolan aittaan nelisen kilometriä. Sotahistorialliset näyttelyt löytyvät Rukajärvi-keskuksen pihapiiristä ja asemarakennuksen Raappana Salista.

Rautatieaseman kahviossa asiakkaiden käytössä on vapaa Wi-Fi. Arkisin asemalla on lounastarjoilu tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 11:00 alkaen. Invavarusteltu kahvio palvelee asiakkaita iltaan aina kello 20:00 asti, ja sen yhteydessä inva-wc.

Pihaa riittää isommankin vaunuyhdistelmän paikoilleen sovittamiseen. Tasamaata parkkialueella riittää 2200 neliömetriä. Joensuu-Nurmes-tien varressa sijaitsevan aseman ohiajaminen on miltei mahdotonta. Tämä johtuen alueellisesta nopeusrajoituksesta ja mukavista risteyksen ryhmityskaistoista kääntyjille. Näitä tielläliikkuja ei voi olla huomaamatta.

YÖN HINTA SISÄLTYY SÄHKÖ JA WC.

Uimahallin aukioloajat kesäkaudella 2025

Opening hours for swimming hall summer 2025

Maanantai/Monday 11-20

Tiistai/Tuesday 6-20

Keskiviikko / Wednesday 8-20

Torstai / Thursday 8-20

Perjantai / Friday 6-20

Lauantai / Saturday suljettu/ closed

Sunnuntai/ Sunday suljettu/ closed

Juhlapyhien aattona uimahalli suljetaan klo 17:00

On the eve of the holidays swimming hall will be closed at 5 pm.

Tulethan vain terveenä, hygieniasta huolehtien ja turvavälit huomioiden.

Come healthy only, take care of the hygiene and keep safe distance, please.

Uimahallin kahvio Huikopala vastaa uimahallin ja kuntosalin lipunmyynnistä sekä varauksista terapiasaunaan ja yksittäisistä varauksista liikuntahalliin. Kahviosta saa maistuvat tuoreet huikopalat, niin suolaiset kuin makeat.

Uimahallin esteetön erityispukutila ja terapiasauna ovat käytössä varausperiaatteella ensisijaisesti liikuntarajoitteisille henkilöille. Tilat varataan uimahallin kahviosta. Yhden varauksen kesto on 2 tuntia ja yhdellä varaajalla voi olla yhtä aikaa voimassa kaksi varausta näihin tiloihin.

Lauantaiaamuisin (klo 9–11) erityispukutilan ja terapiasaunan käyttömahdollisuus pyritään tarjoamaan mahdollisimman monelle esteetöntä tilaa tarvitsevalle, eikä tämän uintivuoron ajalle voi tehdä ns. vakiovarauksia peräkkäisille viikoille.

Tervetuloa! Lieksassa on hyvä piipahtaa!

LÄHISTÖLLÄ SIJAITSEVAT AKTIVITEETIT / NÄHTÄVYYDET / TEKEMINEN

Rukajärven suunnan sotahistoriakohteita

Maassamme on kaksi virallisesti nimettyä sotatietä. Raatteen tie on talvisodan 20 kilometrin pituinen taistelutie Suomussalmella. Rukajärven tie on Suomen puoleiselta osaltaan 44 kilometrin pituinen jatkosodan taistelutie Lieksan alueella. Rukajärven tiehen luetaan kuitenkin myös se osa tiestä, joka ulottuu aina Rukajärvelle saakka, jolloin sen kokonaispituus on Lieksasta Rukajärvelle on n. 230 km. Molemmat tiet ovat Via Karelia-matkailuteistä erkanevia auktorisoituja opastein merkittyjä sotateitä. Rukajärven tien varrella Lieksan keskustan Vapaudenpuistossa on kuvanveistäjä Heikki Häiväojan vuonna 1966 tekemä Rukajärven taistelujen ”Jotos”-muistomerkki. Rukajärven tien varrella Lieksan Partalanmäellä on myös Raappana-puisto, jossa on talvi-ja jatkosodasta kertovia opastetauluja.

Rukajärven tietä Kuhmon suuntaan Nurmijärven kautta kulkiessa matkalle osuu myös:

1. Talvisodan muistomerkki

2. Kanttiini, joka toimi nyt tyhjillään olevassa rakennuksessa

3. Kahvila Piiukka

4. Levähdyspaikka itärajalle johtavan Kivivaaran tien risteyksessä.

Talvisodan Puuruun taistelulinjalla on muistomerkin ja opasteen lisäksi tykki. Tykin 7 valkoista raitaa on talvisodassa tuhottujen vihollisen panssarivaunujen muisto. Paikalla näkyy myös Salpa-linjan panssariestekivet.

Jukolan motti on noin 8 km päässä Nurmijärven kylältä. Jukolan motin alueella toimi jatkosodan aikana joukkojen huolto- ja koulutuskeskus. Täydennyspataljoona 12 koulutti täydennysjoukkoja Rukajärven rintamalle. Kodassa on valokuvia jatkosodan ajalta ja pihamaalla olevassa opasteessa on taiteilija Paavo Martikaisen 1994 maalaus Jukolan motin koulutuskeskuksesta sodan aikana.

Jukolan motilta noin kilometrin päässä Änäkäisellä on talvi- ja jatkosodan historiaa. Siellä taisteltiin joulukuussa 1939, jolta ajalta on nähtävissä panssariestekivien ketju. Välirauhan aikana rakennettiin Salpaetuasema osittain talvisodan taisteluasemien päälle. Salpalinjaan rakennettiin myös korkeampien panssariestekivien ketju. Lähettyvillä on kallioluolasto, joka toistaiseksi ei ole matkailunähtävyytenä käytössä turvallisuussyistä. Pysäköintialueella on opastetaulu, jossa kerrotaan alueen sotahistoriasta.

Talvisodan ensimmäiset siviiliuhrit Kivivaarassa menehtyivät ensimmäisenä sotapäivänä. He olivat Juhana V. Ohtonen (30 v), Pekka Partanen (36 v) ja Elias S. Salmi (13 v).

Pekka Partasen ja Elias Salmen muistomerkki ja tarina heidän kohtalostaan on Hattuselkosen tienhaarassa noin 4 km Änäkäiseltä itärajalle päin. Hattuselkosesta lyhyen matkan päässä on näiden kolmen siviiliuhrin ensimmäinen muistomerkki metsässä Louhikkovaaran mäen puolivälissä.

Kivipuron rajavartioasema oli Kivivaaran rajavyöhykkeen läheisyydessä. Se oli yksityisen omistuksessa ja purettiin huonokuntoisena. Veteraani Pentti Perttuli

nimettiin rajavartioaseman kummiksi vuonna 1977.

Kivivaaran opaste on rajavyöhykkeen läheisyydessä. Kivivaaran kautta tulivat vihollisen joukot Lieksan puolelle talvisodassa ja jatkosodassa kenraalimajuri Erkki Raappanan johtaman 14. divisioonan pääjoukot etenivät Kivivaaran kautta Rukajärvelle.

Inarin opaste. Talvisota alkoi ensimmäisenä Suomen rintamalla täällä. Vihollisen joukkojen tultua rajan yli 30.11.1939 noin klo 6.30 ensimmäisen laukauksen ampui Inarin rajamies Mikko Kallionpää. Ensimmäinen kaatunut oli stm. Kalle Rajala. Jatkosodan alkaessa majuri Väinö Partisen joukot etenivät Inarista Lentieran ja Porajärven suuntaan, muuten tietä ei käytetty, kunnes huoltoyhteys avattiin jatkosodan lopulla.

Talvisodan Kitsin linja. Alueella käytiin viivytystaisteluja neuvostojoukkoja vastaan joulukuun alussa 1939.

Talvisodan Viisikon linja, Hatunkylä. Viisikon puolustusasemassa vihollisen iskut saatiin torjuttua ja neuvostojoukot vetäytyivät jouluna 1939 itärajan taakse. Välirauhan aikana alueelle rakennettiin etuasema ja linnoituksia, jotka ovat edelleen nähtävissä.

Hattuvaaran/Kitsintien ja Inarintien suunnalla tehtiin heti talvisodan jälkeen mittavat Salpalinjan rakennustyöt, joista maastossa näkyy panssariesteitä.

Lieksan kirkko, Kirkkokatu 1, vihittiin käyttöön 28.11. 1982. Suunnittelijoina arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä. Kirkko on rakennettu samalle paikalle, jolla sijaitsi v. 1979 tulipalossa tuhoutunut C.L. Engelin suunnittelema arvokas puukirkko.

Kirkkopuistossa on kuvanveistäjä Heikki Varjan suunnittelema sankarivainajien muistomerkki, Siunaus, jossa enkeli siunaa kuolevaa sotilasta. Kirkkopuistossa sijaitsee sankarihautausmaa, jonne on haudattu 120 talvisodassa kaatunutta ja 372 jatkosodan sankarivainajaa. Kirkkopuistossa sijaitsee myös vanha ortodoksinen tsasouna.

Lieksa kuului molempien sotien aikana sotatoimialueeseen, jonka seurauksena siviiliväestö joutui kokemaan useita partisaanien hyökkäyksiä. Kirkkopuiston muistomerkkiin on kaiverrettu heinä-syyskuussa 1944 kuolleiden yhdeksäntoista uhrin nimet: he menehtyivät partisaanien hyökkäyksissä.

Timitran alueella on Lieksan Rajakillan Rajaperinnetalo ja sen edessä Rajajääkärikomppania 34:n muistomerkki. Alueella sijaitsee myös Timitran Linna, joka tätä nykyä on yksityisen omistuksessa.

Raappanan maja – Rukapirtti – siirrettiin Tiiksasta jatkosodan lopussa Lieksaan v. 1944 ja pystytettiin Suomujärven rannalle v. 1945, josta se siirrettiin Ilomantsin Parppeinvaaralle v. 1984.

Muita Rukajärven tien kohteita Lieksassa:

– Pankajärven entinen koulu

– Nurmijärvellä Kahvila Piiukka, Nurmijärventie 154, 81970 Jongunjoki

– Nurmijärven kanttiini jatkosodan aikana

– Nurmijärvellä talvisodan muistomerkki

– Nurmijärven ja Kivivaaran tien risteyksessä levähdyspaikka

– Heinäjoen Motti

– Puuruun linja, muistomerkki ja opaste

– Jukolan Motti

– Änäkäinen opaste

– Änäkäinen luola

– Talvisodan ensimmäisten uhrien muistokivi, Louhikkomäki

– Kivipuron opaste

– Kivivaaran (raja)

Inarin – Klyysinvaaran tien kohteet Lieksassa

– Inarin opaste

– Inari (rajanylityspaikka)

– Isonvaaran Salpa-asema

– Viisikon Salpa-linja

– Kitsin Salpa-linja

– Kuotin linja Salpa-linja

– Valkealampi, Salpa-asema

– Ruunaan Salpa-asema

– Kalliojärven opastetaulu

– Ruunaan opastetaulu

– Suomu

Edellä lueteltujen taistelupaikkojen ja muistomerkkien luettelo ei ole kaiken kattava.

Lisätietoa ja kuvia kohteista löydät klikkaamalla: www.rukajarvikeskus.fi

Rukajärven tien muistomerkkien linkit:

Jotos muistomerkki: http://www.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=axaHN5J7ss

Talvisodan Nurmijärven muistomerkki: http://www.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=NYzQQLCM6P

Raappana-puisto: http://www.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=xGiydEcfM

Talvisodan Puuruun muistomerkki: http://www.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=g34d3cD27m

Änäkäisen salpa-asema: http://www.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=kV0hRh3w1

Rukajärvi-keskus: http://infogis.infokartta.fi/infogis-lieksa/index.php?link=mLy3YclHWg

Osoite:
Asema-Aukio 2, 81700 LIEKSA

Saapumis- ja poistumisajat:
Saapuminen aikaisintaan klo 14 (ei takarajaa).

Poistuminen viimeistään klo 13.

Peruutusehdot:
Ilmainen peruutus 1 vrk ennen varauksen alkamista

Peruutusehto:
Saapuminen ja poistuminen:
Arvostelut:

5 / 5 tähteä

Varaaminen:

15.5€ / yö